sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Uusia tuttavuuksia, luonnon helmaa, orientaatio, Long Bay ja Mount Eden – check

Alun epävarmuudesta on päästy eroon ja kaikki näyttää valoisalta. Lähikaupat ja ihana vihannes/hedelmätori ovat tulleet tutuiksi, nz-pankkitilin avaaminen kävi kätevästi, taskussa pyörii 2o -operaattorin prepaidilla toimiva iphone ja bussikorttiin on ladattuna rahaa sadepäivän varalle. Huoneen lattialla pomppii satunnaisesti samaisia sirkkoja, joita ostan Suomen päässä liskoille ruuaksi ja ne pitävät ulkosalla serenadia 24/7.

Keskiviikkona kävin random –vaihtariporukalla pyörimässä kaupungilla. Saatiin porukka kasaan AUT:n vaihtareille luodun facebook-sivuston välityksellä, eri kätevää! Tutustuttiin ja käytiin mm. taidegalleriassa, haukkaamassa välipalaa ja ostamassa tykötarpeita tavaratalosta. Kävelin keskustaan ja takaisin (kämpältä n.3,5km suuntaansa) ja päivän päätteeksi olin tallannut ainakin 10km.

Torstaina sain käyttööni vuokraemännän pyörän, aivan mahtavaa! Pesin siitä varaston pölyt ja polkasin läheiseen Western Springs Lakeside -puistoon. En kerennyt tehdä siellä kuin pienen lenkin kun oli pakko kääntyä takaisin ja hakea kamera. Puisto on aivan äärettömän kaunis. Kärpäset kerkesivät hyvin lentää sisään ja ulos kun haahuilin polkuja suu ihastuksesta ammollaan yli kaksi tuntia kuvia räpsien. Vastaan lenteli kasuaalisti pari papukaijaa ja lammessa polski mustia joutsenia…upeita lintuja ja vielä upeampia maisemia, ihan epätodellista, ja siis puistossa!

Western Springs
Western Springs


Western Springs
Western Springs










Western Springs












Perjantain orientaatiopäivän aloitus


Perjantain orientaatiopäivä meni huikealla vauhdilla japanilais-taiwanilais vahvistuksen mukana. Käytiin muutamilla briiffaus luennoilla ja saatiin päivän päätteeksi opiskelijakortit taskuun. Päivän ohjelman jälkeen polkasin kämpälle syömään ja päikkäreille. Illalla vielä Father Ted’s pubiin olusille ja heilumaan live-bändin musiikin tahdissa vaihtari-iltamaan samaisen aasialaisen porukan kanssa. 



Lauantain lepopäivän lomassa tekaisin parin päivän annoksen nakkikastiketta ja perunamuussia. Siinä samalla vuokraemännän kanssa jutellessa tuli esiin, että illalla läheisellä Ponsonby Road:lla ilakoi Pride kulkue, jota päätin mielenkiinnosta lähteä seuraamaan.








Sunnuntaina paineltiin samassa majoituksessa asuvien tyttöjen ja heidän kaverin kanssa Long Baylle muutaman tunnin pikkuvaellukselle. Maisemat oli jälleen huikeat ja sää erittäin otollinen. Kävelylenkin jälkeen istahdettiin hetki Long Bayn biitsillä, mutta pilvinen ja tuulinen keli ei houkutellut pulahtamaan. Kotimatkalla koukattiin jätskeillä ja katsastamassa Mount Edenin tarjoamaa kokonaiskuvaa Aucklandista.
Long Bay tramp

Long Bay tramp

Long Bay Beach

Maisemaa Mount Edeniltä

maanantai 17. helmikuuta 2014

Valmistelut, matka ja saapuminen Aucklandiin – check

17 helmikuu 2014

Kun sain tietää että pääsen vaihtoon Uuteen-Seelantiin, en meinannut uskoa silmiäni. Kohde oli ehdottomana ykkösvaihtoehtona, ja ilmeisesti innostukseni myös huokui minusta hakuprosessin aikana, sillä lähdin toisena onnekkaana matkaan. Alkuvalmisteluja ja paperihässäkkää oli melko paljon ja niihin paloi melkoisesti rahaa. Tässä alkuun vähän hakuprosessitietoa, lähinnä seuraaville onnekkaille, parhaan muistamiseni mukaan.

Kun LUT:n kautta kaikki oli kunnossa ja tiesin kohteeni, laitettiin varsinainen hakemus itse vaihtoyliopistoon. Tämän jälkeen postiin tuli hyväksyntäkirje ja melkoinen lasku, josta LUT onneksi maksoi reilun 11000 NZD:n ”tuition feen”. Loput, noin 700NZD maksettiin itse (sisältää mm. vakuutuksen, eräänlaisen ylioppilaskunnan maksun yms.). Lisäksi tästä vuodesta eteenpäin AUT:iin (Auckland University of Technology) lähtijöiltä vaaditaan kansainvälinen englannin kielitesti, eli lähinnä IELTS tai TOEFL suoritettuna vähintään arvosanalla 6 (asteikko 0-9). Kävin tekemässä IELTS:in vaihtoa edeltävänä kesänä Helsingissä (reilut 200e). Ja Uuteen-Seelantiinhan pääsee LUT:sta vain keväisin ja puoleksi vuodeksi.

Sitten oli viisumin haku-urakka. Hakemuspaperinippu oli reilun kokoinen ja liitteiksi tarvittiin kaikenlaisia lappusia AUT:n hyväksymispapereista varallisuuden todistamiseen. Opiselijaviisumi ei maksa suomalaisille mitään, mutta paperilipun ja passin lähettäminen Englannin NZ viisumitoimistoon kustansi noin 30 euroa (piti maksaa sekä lähetys ja passin palautuskulut). Ja isona menoeränä oli tietysti lentoliput. Itse ostin toistaiseksi vain menolipun (1200e), sillä en vielä tiedä milloin ja mitä kautta palaan Suomeen, joten toiset 1200 uppoaa paluulippuun. Näiden lisäksi piti luonnollisesti hankkia myös mm. lisäkuukausia matkavakuutukseen, hoitaa rokotukset kuntoon ja uusia passi kun edellinen olisi mennyt umpeen vaihdon aikana. Onneksi LUT tukee Uuteen-Seelantiin vaihtoon lähtijöitä noin 1200 eurolla, sillä valmistelu/hakuvaiheessa rahaa häviää aika tiuhaan tahtiin.

Myös asuminen Aucklandissa on melkoisen kallista. AUT:n vieressä sijaitsevasta opiskelija-asuntolan solukämpästä saa maksaa 700-800e kuussa. Tämän kuultuani aloin etsimään ahkerasti jotain muuta majoitusvaihtoehtoa. Osa porukasta tekee niin, että bookkaavat itsensä aluksi johonkin hostelliin Aucklandiin saavuttuaan ja etsivät kämppää Uudesta-Seelannista käsin. Näin olisin luultavasti tehnyt itsekin, ellen olisi löytänyt sopivaa huonetta ”Easy Roommates” nettisivun kautta. Tein sivustolle maksuttoman profiilin/hakuilmoituksen siitä millaista kämppää etsin ja kyselin tarkempia tietoja kaikilta hyvältä vaikuttavilta huoneen tarjoajilta. Näistä yksi oli selkeästi yli muiden ja täällä sitä istutaan ensimmäistä iltaa naputtelemassa tietokoneen ääressä.

Lähdin Suomesta 29.1.14 ja lensin ensin Koreaan reiluksi pariksi viikoksi Seoulissa opiskelevan siskoni hoteisiin. Korea oli loistava välietappi, mutta mukavasti lattialla nukuttujen öiden, herkullisen ruokatarjonnan (mm. kilo tolkulla kimchiä eri muodoissa - nam!), hilpeyttä herättävien aktiviteettien, levottomuuksien, muutaman nähtävyyden, kissakahviloiden, monen monituisen kävelykilometrin ja metromatkan, väentungoksen, shoppailureissujen, saunojen ja karaoken (anteeksi norebang) jälkeen oli jatkettava matkaa.

Shabushabua (Korea)

Trick-eye -museum (Korea)
Shoppailua (Korea)












Lento lähti 16.2. Korean aikaa viideltä iltapäivällä ja olin perillä NZ aikaa seuraavana aamuna 8lta. Otin majoittajani ohjeen mukaan lentokentältä ”shuttle taksin” ja matkasin heti Aucklandiin saavuttuani majapaikkaani Grey Lynn:iin, jossa minua oli vastassa erittäin ystävällinen isäntäperhe (vanhemmat ja kaksi lasta) ja myöhemmin illalla tapasin myös kaksi muuta samassa taloudessa asuvaa todella mukavaa eurooppalaista vaihtaria. Sain talon alakerrasta oman ison huoneen, josta avautuu näkymä takapihan puutarhaan. Ja vuokra on reilut 460e/kk kaikkine vesi- ja Internet kuluineen. Vaikka lennon jälkeen pallo tuntui olevan hiukan hukassa, alkaa olo tuntua jo mukavammalta 4 tunnin päikkäreiden ja mukavien jutustelutuokioiden ja pienen iltakävelyn johdosta. Näin on pantattu 11 tuntia Suomen aikaa ja unelmien toteuttaminen voi alkaa!

Huoneesta avautuu takapihan ihana pikkuviidakko.