maanantai 24. maaliskuuta 2014

International Noho Marae, Canyoning sekä Waitomon kiiltomadot ja Rafting – Check

Ruokalajeja ympäri maailmaa.
Ällistyttävän upee Marae viikonloppu takana (7.-9.3.)! Mahtavia ihmisiä, hauskoja aktiviteetteja ja PALJON herkullista ruokaa. Perjantaina kun kaikki oli saapunut paikalle, niin meidät toivotettiin tervetulleiksi Maraeen perinteisin menoin. Kaikki osallistujat toivat mukanaan jotain perinteistä ruokaa omasta maastaan, itse väkersin riisipiirakoita, ja illalla syötiin itsemme totaaliseen pallotilaan kaikista näistä herkuista. Perjantai-illan vapaa-aikaa vietettiin kampuksen Hikuwai Plazalla, jossa esiintyi joku ihan semi hyvä reggae bändi.


Keppi laululeikin opettelua
Maoriviikonlopun kokoonpano
Lauantai alotettiin puol 9 reippaalla aamupalalla. Päivän mittaan opeteltiin lauluja Maorin kielellä ja opeteltiin myös lauluihin kuuluvia tansseja ja leikkejä. Työt opetteli myös Poi -tanssin+laulun ja pojat opetteli Maoreille perinteisen Hakan. Lopulta vedettiin porukalla näistä koostuva show illan juhlallisuuksissa. Päivällä syötiin Maorilaiseen tapaan maan alla valmistettua liharuokaa lisukkeineen ja illalla vietettiin vapaa-aikaa kampuksen Vesbar:ssa rennon etkoilun jälkeen. Sunnuntaina aamupalalle kympiltä, sitten vielä lopetustilaisuus ja yleistä hengailua ennen kun oli aika lähteä kotiin noin 13-14 kieppeillä. Huikeeta settiä!
Pojat opetteli Hakan








Viikonpäivät meni pääasiassa luennoilla, labroissa ja kouluhommien parissa. Tiistaina käytiin illalla kattoo 300 leffan toine osa Imaxissa ja saatiin esityksen jälkeen vapaaliput mihin tahansa leffaesitykseen, koska tekniikka vähän petti kesken näytöksen, mikä kompensoi sitä tuskaa että oltiin menty maksamaan jotain niin surkean leffan näkemisestä :P

Keskiviikko ja torstai-illat meni scuba diving kurssilla. Keskiviikkona järee teoriasetti klo18-23 ja torstaina oli uima- ja kelluntakokeet ja käytiin veden alla läpi sukellusvermeitten perustoimintoja. Perjantai-iltaa vietettiin kaverin kanssa ulkoilmavaahtobileissä ja odoteltiin yöksi luvattua myrskyä (joka ei tullutkaan) leffoista jutellen. Lauantain sadepäivä meni sisällä bilsan testiin valmistautuen ja scuba teoriaa lukien ja sunnuntaina (16.3.) CANYONING!!


Ja olihan se aivan mieletöntä! Kanjonin huipulta alas noin kolmessa tunnissa milloin köyden varassa vaakasuoraa seinämää laskeutuen jopa 50 metriä, jyrkänteiltä veteen hyppien, kallion rakosissa ryömien ja taukoa vesiputouksen alla viettäen. Maisemat oli ihan uskomattomat ja pariin kertaan miulta kysyttiin että oonko kunnossa kun suu auki taas ihmettelin miten sademetsän luonto voi olla KAUNISTA! Jälleen aivan mahtava reissu, joka taitettiin tällä erää 7 henkisellä vaihtariporukalla. Mitä kaikkea mahtavuutta tuunkaan täällä vielä näkemään ja kokemaan, kaikki on vaan niin paljon upeempaa kun osaa edes kuvitella.
























Urheilutapahtumasta
Viime viikon arkipäivät taas pitkälti kouluhommien parissa, mitä nyt yhtenä iltana käytiin kämppiksen kanssa keskustassa kuuntelemassa live musaa ja syömässä KiwiYo frozen youghurtit.  Ja ke-to iltoina oli taas scuba divingin teoriatunti ja uima-allas sukeltelua. Lauantai-aamulla aikaisin (22.3.) lähettiin kahen kämppiksen kanssa bussilla Waitomoon. Matka kesti reilut 3 tuntia ja vaihettiin bussia Hamiltonissa.
Jep, kiiltomatoja!
Oltiin siis perillä 11 aikaan ja saatiin selville että Waitomossa on 26 asukasta! En tienny että se on niin pieni paikka! Toki ympärillä oli muitakin kyliä, kuten Otorohanga, mutta kyllä se oli vaan vielä autiompaa seutua kun Ristiinan kotikonnut! Paljon oli kyllä lehmiä ja lampaita sun muuta maataloustoimintaa, oltiin siis täysin maaseudulla. Käytiin heittämässä ylimääräset tavarat hostellille ja tarvottiin ”keskustaan” pienimuotoiseen urheilutapahtumaan, jossa oli jotain heppuja pitämässä pölkyn hakkaus kilpailuja, esteratsastajia, bull ridingia yms.

Tippukiviä kiiltomatoluolassa

Waitomo walkwayltä
Yheltä käytiin tunnin kierroksella kiiltomatojen valtaamassa kalkkikiviluolassa ja siellä matosten pyllyt kiiltivät kallion katossa kuin pienet tähdet, hienon näköstä! Loppupäiväksi lähettiin kiertämään noin 4 tunnin Waitomo walkay ja oltiin seittemän aikaan takasin väsyneinä ja nälkäsinä. Tekastiin nopeesti sammiollinen pastaa ja oltiin jo yheksän aikaan valmiina nukkumaan. Seuraavana aamuna oli kympin jälkeen vuorossa Black Water Rafting. Käytännössä siis heitettiin taas märkäpuvut niskaan, kypärät päähän, iso renkaan sisäkumi olalle ja lähettiin kahlaamaan ja kellumaan vuoren sisäisiin, virtaavan veden kuluttamiin uomiin ja onkaloihin tippukivien ja kiiltomatojen keskelle. Vesi oli hyisen kylmää, mutta olihan se siistiä!
Waitomo Walkwayltä




Kiwi House!









Ennen kun lähettiin kotia kohti, mentiin shuttle bussilla Otorohangan Kiiwi puistoon ihailemaan mm. yhtä aivan äärettömän suloista ja pörröistä Great Spotted Kiwiä <3 Puistossa oli muitakin lintuja ja matelijoita, joiden toimia seurattiin parin tunnin verran ennen kun bussi vei meidät takasin Aucklandiin. Ja kyllä uni maittoi!

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Waiheke Island, Auckland zoo, Devonport ja ekat luennot – Check

Ai kamala kun ei meinaa keretä kirjotella, nytkin kello jo lähemmäs 12! Viime viikko oli vika ”lomaviikko” ennen kun luennot alkoi (tällä viikolla) vaikka sillon olikin parina päivänä orientaatio/get started -luentoja. Tapasin muutamia muita applied sciencen opiskelijoita, joista yhden kanssa olen pyörinyt aika paljon ja hän on jo melko hyvä kaveri J Koska luentoja ei viime viikolla juuri ollut, kerkesi sitä vielä kierrellä vähän lähiympäristöä.

Waiheke Island
Waiheke Island
Heti Long Bayn reissua seuraavana päivänä vietettiin saksalaisen kaverin kanssa päivä Waihekella vaellellen ja Onetangi Beachillä pulahtaen. Hypättiin Aucklandin satamasta lautan kyytiin ja matka vesiteitse Waihekelle kesti noin 40min. Päätettiin infopisteen hemmoa konsultoituamme heittää vaelluslenkki pitemmän kaavan mukaan, osittain siksi että kyseisen lenkin varrella oli ”fucking walk beach” (oikeesti Whakanewha Beach mutta infon ukkelin lausumana kuulosti em. lausahdukselta ja oltiin molemmat aluksi vähän ihmeissämme, jäljempänä saatiin hyvät naurut ja nimettiin ranta lyhyesti ”fucking beachiksi”).

Napattiin lauttasatamasta bussi joka heitti meidät suurin piirtein Waiheke Islandin puoleen väliin ja kierrettiin Rocky Bayn reitti joka kesti nelisen tuntia pari harhaista reittivalintaa mukaan lukien. Joka puolella huutavien sirkkojen lennellessä päin ja ruikkiessa ohi mennessään jotain lientä, tallattiin saaren halki ja kierrettiin vielä Onetangin suojelualueen lenkki pariin tuntiin. Siitä sitten leputtelemaan jalkoja Onetangi Beachille ja pulahtamaan sen kirkkaassa vedessä. Kotimatkaan kului parisen tuntia; noin 30 min bussimatka takasin lauttasatamaan + 40 min lauttamatka takasin Aucklandiin + 15 min kävely satamasta AUT:n pihaan, josta pyörä alle ja 25 min polkeminen kämpälle, kyllä väsytti!

Waiheke Island, Onetangi Beach

Parina päivänä nappasin kartan käteen ja heitin randomilla parin tunnin pyörälenkkejä kameran kanssa ja sainpa varattua itelleni Open Water Scuba Diving kurssinkin (PADIn perus lisenssi), toisaalta välillä teki mieli vain levähtää. Pyörä on kyllä ihan ehdoton!


North Shorelle vievän sillan alta
Kotipihan risteyksestä

Kiiwi <3
Seurueeme eläintarhassa

Viime perjantaina käytiin orientaatiopäivänä tapaamani aasialaisporukan kanssa eläintarhassa kattomassa KIIVEJÄ! Ai että <3 Oltiin paikalla jo hyvissä ajoin ennen 12 ja kierrettiin tarhaa porukalla välillä hiukopalaa haukaten. Kolmen aikaan muu poppoo alkoi jo väsähtää ja lähti kotiin, kun mie jäin vielä puoleen viiteen asti tekemään uusintakierrosta ja kävin vielä uudemman kerran ihailemassa kiivien ihmeellistä elämää (olin kiiviosiossa yhteensä varmaan 1,5 tuntia). Aucklandin eläintarha on ehkä paras missä oon koskaan käyny. Eläinten lähelle pääsee ihan eri tavalla kun muualla!


Sunnuntaina lähettiin 12 jälkeen toisen kämppiken kanssa Devonportiin. Sinne pääs Aucklandin satamasta lautalla noin 10 minuutissa. Ekana tallattiin Victoria Mountainille ja sitten North Head:lle ihailemaan maisemia. Sen jälkeen oli tarkotus käydä suklaapuodissa, mutta se oli jo kerennyt mennä kiinni niin napattiin sitten frozen youghurtit läheisestä jogurttibaarista, nam! Devonportilta jatkettiin iltaa vielä leffateatteriin The Wolf of Wallstreetin merkeissä.

Devonport, postikorttikuvaa Victoria Mountainilta
Devonport
Tällä viikolla alkoi siis luennot, ja heti ekana päivänä tajusin että miun kurssivalintayhdistelmä = hyvästi vapaa-aika. Pientä paniikkia nousi pintaan, mutta näiden muutaman päivän aikana oon parin henkilökuntalaisen kanssa juteltuani onneks löytäny kaksi vähän helpompaa kurssia aiemmin valitsemieni tilalle. Tilannehan oli se, että olin valinnu neljä applied science -koulutusohjelman kurssia, joita luulin teoriakursseiksi. AUTn opetus on kuitenkin erittäin käytännönläheistä, jotenka kaikkiin neljään kurssiin liittyikin parin tunnin luentojen lisäksi 2-3 tunnin labrat joka viikko, ja luonnollisesti joka labrasta on tarkotus kirjottaa raportti, minkä lisäksi settiin kuului harkkatöitä, kaksi teoriatenttiä (mid semester test ja final exam) ja labratentit. Mentorin kanssa jutellessani ilmeni myös että pari kursseista oli erityisen haastavia, joten varmistaakseni että vaihto ei kulahda pelkkään opiskeluun, on parempi pelata varman päälle ja tehdä vähän muutoksia. Tällä hetkellä mennään siis seuraavilla kursseilla: Biochemistry, Food Science, Forms and Functions of Plants and Animals sekä Leadership (pois jäivät Systematic Microbiology ja Genetics). Näin ollen kaikki on jälleen mallillaan.