maanantai 24. maaliskuuta 2014

International Noho Marae, Canyoning sekä Waitomon kiiltomadot ja Rafting – Check

Ruokalajeja ympäri maailmaa.
Ällistyttävän upee Marae viikonloppu takana (7.-9.3.)! Mahtavia ihmisiä, hauskoja aktiviteetteja ja PALJON herkullista ruokaa. Perjantaina kun kaikki oli saapunut paikalle, niin meidät toivotettiin tervetulleiksi Maraeen perinteisin menoin. Kaikki osallistujat toivat mukanaan jotain perinteistä ruokaa omasta maastaan, itse väkersin riisipiirakoita, ja illalla syötiin itsemme totaaliseen pallotilaan kaikista näistä herkuista. Perjantai-illan vapaa-aikaa vietettiin kampuksen Hikuwai Plazalla, jossa esiintyi joku ihan semi hyvä reggae bändi.


Keppi laululeikin opettelua
Maoriviikonlopun kokoonpano
Lauantai alotettiin puol 9 reippaalla aamupalalla. Päivän mittaan opeteltiin lauluja Maorin kielellä ja opeteltiin myös lauluihin kuuluvia tansseja ja leikkejä. Työt opetteli myös Poi -tanssin+laulun ja pojat opetteli Maoreille perinteisen Hakan. Lopulta vedettiin porukalla näistä koostuva show illan juhlallisuuksissa. Päivällä syötiin Maorilaiseen tapaan maan alla valmistettua liharuokaa lisukkeineen ja illalla vietettiin vapaa-aikaa kampuksen Vesbar:ssa rennon etkoilun jälkeen. Sunnuntaina aamupalalle kympiltä, sitten vielä lopetustilaisuus ja yleistä hengailua ennen kun oli aika lähteä kotiin noin 13-14 kieppeillä. Huikeeta settiä!
Pojat opetteli Hakan








Viikonpäivät meni pääasiassa luennoilla, labroissa ja kouluhommien parissa. Tiistaina käytiin illalla kattoo 300 leffan toine osa Imaxissa ja saatiin esityksen jälkeen vapaaliput mihin tahansa leffaesitykseen, koska tekniikka vähän petti kesken näytöksen, mikä kompensoi sitä tuskaa että oltiin menty maksamaan jotain niin surkean leffan näkemisestä :P

Keskiviikko ja torstai-illat meni scuba diving kurssilla. Keskiviikkona järee teoriasetti klo18-23 ja torstaina oli uima- ja kelluntakokeet ja käytiin veden alla läpi sukellusvermeitten perustoimintoja. Perjantai-iltaa vietettiin kaverin kanssa ulkoilmavaahtobileissä ja odoteltiin yöksi luvattua myrskyä (joka ei tullutkaan) leffoista jutellen. Lauantain sadepäivä meni sisällä bilsan testiin valmistautuen ja scuba teoriaa lukien ja sunnuntaina (16.3.) CANYONING!!


Ja olihan se aivan mieletöntä! Kanjonin huipulta alas noin kolmessa tunnissa milloin köyden varassa vaakasuoraa seinämää laskeutuen jopa 50 metriä, jyrkänteiltä veteen hyppien, kallion rakosissa ryömien ja taukoa vesiputouksen alla viettäen. Maisemat oli ihan uskomattomat ja pariin kertaan miulta kysyttiin että oonko kunnossa kun suu auki taas ihmettelin miten sademetsän luonto voi olla KAUNISTA! Jälleen aivan mahtava reissu, joka taitettiin tällä erää 7 henkisellä vaihtariporukalla. Mitä kaikkea mahtavuutta tuunkaan täällä vielä näkemään ja kokemaan, kaikki on vaan niin paljon upeempaa kun osaa edes kuvitella.
























Urheilutapahtumasta
Viime viikon arkipäivät taas pitkälti kouluhommien parissa, mitä nyt yhtenä iltana käytiin kämppiksen kanssa keskustassa kuuntelemassa live musaa ja syömässä KiwiYo frozen youghurtit.  Ja ke-to iltoina oli taas scuba divingin teoriatunti ja uima-allas sukeltelua. Lauantai-aamulla aikaisin (22.3.) lähettiin kahen kämppiksen kanssa bussilla Waitomoon. Matka kesti reilut 3 tuntia ja vaihettiin bussia Hamiltonissa.
Jep, kiiltomatoja!
Oltiin siis perillä 11 aikaan ja saatiin selville että Waitomossa on 26 asukasta! En tienny että se on niin pieni paikka! Toki ympärillä oli muitakin kyliä, kuten Otorohanga, mutta kyllä se oli vaan vielä autiompaa seutua kun Ristiinan kotikonnut! Paljon oli kyllä lehmiä ja lampaita sun muuta maataloustoimintaa, oltiin siis täysin maaseudulla. Käytiin heittämässä ylimääräset tavarat hostellille ja tarvottiin ”keskustaan” pienimuotoiseen urheilutapahtumaan, jossa oli jotain heppuja pitämässä pölkyn hakkaus kilpailuja, esteratsastajia, bull ridingia yms.

Tippukiviä kiiltomatoluolassa

Waitomo walkwayltä
Yheltä käytiin tunnin kierroksella kiiltomatojen valtaamassa kalkkikiviluolassa ja siellä matosten pyllyt kiiltivät kallion katossa kuin pienet tähdet, hienon näköstä! Loppupäiväksi lähettiin kiertämään noin 4 tunnin Waitomo walkay ja oltiin seittemän aikaan takasin väsyneinä ja nälkäsinä. Tekastiin nopeesti sammiollinen pastaa ja oltiin jo yheksän aikaan valmiina nukkumaan. Seuraavana aamuna oli kympin jälkeen vuorossa Black Water Rafting. Käytännössä siis heitettiin taas märkäpuvut niskaan, kypärät päähän, iso renkaan sisäkumi olalle ja lähettiin kahlaamaan ja kellumaan vuoren sisäisiin, virtaavan veden kuluttamiin uomiin ja onkaloihin tippukivien ja kiiltomatojen keskelle. Vesi oli hyisen kylmää, mutta olihan se siistiä!
Waitomo Walkwayltä




Kiwi House!









Ennen kun lähettiin kotia kohti, mentiin shuttle bussilla Otorohangan Kiiwi puistoon ihailemaan mm. yhtä aivan äärettömän suloista ja pörröistä Great Spotted Kiwiä <3 Puistossa oli muitakin lintuja ja matelijoita, joiden toimia seurattiin parin tunnin verran ennen kun bussi vei meidät takasin Aucklandiin. Ja kyllä uni maittoi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti